lauantai 15. huhtikuuta 2017

"Ai joku zombizumba vai?!" Aikojen tanssi -treenilarp jakaa mielipiteitä


Joensuun hiippareista 2/3 suorittamassa viikkomissiota

Lokakuun 25. päivä vuonna 2015 Alisa kysyi Facebookin Suomi Larp yhteisössä kysymyksen:
Teoreettisena kysymyksenä siis: olisiko mahdollista toteuttaa peli, jossa hahmonluonti tapahtuu urheilusuoritusten perusteella?

Kuten yleensä, Suomi larp -ryhmä kävi 41 kommentin verran hyvin kuumana tämän aiheen ympärillä. Alisan tekninen kysymys siitä, olisiko tällainen käytännössä mahdollista ohittui täysin, kun pelaajat kiistelivät siitä saako treenin ja larpin yhdistää. Siitä tuli moraalinen kysymys. Jotkut tuomitsivat idean täysin, toiset olivat heti mukana.

Suurin osa kommentoijista näytti kuitenkin olevan idean puolella. Sitten oli lisäksi [ehkä hermostuneen] humoristisia kommentteja, kuinka "aerobicilla voisi simuloida taistelukohtauksia". Nämä saivat vierelleen epäilevän kriittisiä viestejä muun muassa siitä, kärsiikö hahmoon uppoutuminen eli immersio siitä, jos urheilu on keskeisesti esillä. Esillä oli myös Virtual spinning, Zombies, Run! -applikaatio ja paljon muita urheilun ja pelin yhdistäviä esimerkkejä.

Saman päivän iltapuolella Essi nappasi keskustelussa Alisasta kopin kertomalla, että hänellä on suunnitteilla larppi, joka on saanut innoituksensa ToughViking -kisoista, Essi kutsui Alisan mukaan pelinsuunnitteluporukkaan. Kaikki nykyiset pelinjohtajat esitellään täällä.




Aikojentanssi on kokeellinen live-roolipeli, joka järjestetään 1.7.2017 Luukin leirikeskuksessa, Espoossa.

Aikojen tanssi -larppi on konseptina kunnianhimoinen sekä ainutlaatuinen. On toki totta, että urheilua on perinteisimmissä larpeissa myös ollut mukana. Erilaisten combat tilanteiden pelaaminen ennen larppeja on yleistä, puhumattakaan siitä, että liikkumista tulee monessa tasossa larpin aikana ihan huomaamattakin.

Ilmoittautuessa Aikojen Tanssi peliin valitset kuntosi mukaan joko postapokalyptiset heimot tai vaativamman treenitason omaavan hiipparien ryhmän. Itse valitsin hiipparit, koska liikun valmiiksi paljon. 

Kolme kuukautta ennen peliä kestävä treenikausi alkoi huhtikuussa. Tänä aikana jokainen liikuntasuoritus, aina kävelystä boulderointiin, merkataan oman ryhmäsi excel-taulukkoon. 

Hiippari-ryhmän liikuntataulukko

Jokaisesta liikutusta 15:stä minuutista saat yhden pisteen. Olen ällikällä lyöty minkälaisten hikiliikkujien ympäröimänä tässä larpissa olen, sillä olemme 15 ensimmäisen päivän aikana pienenä noin kymmenen hengen ryhmänä keränneet lähes 1000 pistettä. Tämä tarkoittaa, että me kymmenen olemme kahden ensimmäisen viikon aikana liikkuneet yhteensä 250 tuntia.

Saamme hiipparit-ryhmänä jokainen viikko erilaisia haasteita eli missioita. Jos suoritamme missiot onnistuneesti, pelinjohtajat kirjoittavat meille onnistunutta taustatarinaa ennen peliä. Jos emme suoriudu tai emme ehdi suorittaa missiota, todennäköisesti hahmojamme odottaa huonommat olosuhteet tai kelvottomammat varusteet.




3 kuukauden treenijaksolle oli mahdollista ostaa personal trainer -palveluita, kuten suunnitellun ruokavalion sekä saliohjelman. Ajattelin itse, että kerran tähän on lusikka upotettu niin täysillä mukaan! En kadu, sillä saliohjelma on tuonut kaivattua monipuolisuutta omaan liikuntaan.

Itse larppi on hiipparien sekä heimojen porukoille hieman erilainen. Hiipparit aloittavat 10km juoksulla, jossa ”hypätään” kaikessa rauhassa hahmoihin. Tämän jälkeen meitä odottaa vaatteet päällä avovesiuinti, tetsaus, suossa rämpimistä, ylämäkitaaperrusta kantamuksinemme sekä vesistön ylitystä. kaiken tämän lisäksi meillä on tietenkin vielä omat hahmomme ja itse pelin tavoitteet, joita lähdemme suorittamaan.  


Treenikausi joensuussa

Alisan teoreettiseen kysymykseen palatakseni, "voiko treenaamalla rakentaa hahmoa?" Voidaan jo nykyisen empiirisen datan valossa vastata, että "voi" ja Aikojen tanssissa niin on onnistuttu tekemäänkin. Excel-taulukko elää, sinne lisätään dataa päivittäin ja kerran viikossa saamme pelinjohdolta dokumentin, jossa hahmojemme taustat avautuvat pikkuhiljaa. Jännitystä ilmassa!

Tähän moraalikeskusteluun taas haluaisin vain sanoa, että liikunta larpissa ei ole sen kummoisempi lisä kuin kauhularppiin kytketty tarkoituksenmukainen bleed, jossa myös pelaaja pelkää. Liikuntapelissä pelaaja liikkuu. Mutta koska kyseessä ei ole mikään high-moral keskustelu, eikä pelissä ole kyseenalaisia – esimerkiksi muita ihmisryhmiä loukkaavia – elementtejä olen täysin kyvytön ymmärtämään miksei nörttejä saisi laittaa liikkumaan varsinkin, jos nörtti itse niin haluaa. Toki tämä on mielipidekysymys, joten siitä voidaan olla montaa mieltä. Minä odotan tätä lopullista pelipäivää niin paljon, ettei sukat meinaa pyörimiseltä pysyä jalassa. Tässä on yhdistetty kaksi rakasta harrastusta, kiitos mahtavasta ideasta!

Peace. <3